News

Täysi-ikäinen moottoripyöräilijä kuoli Valkeakoskella sattuneessa liikenneonnettomuudessa tiistaina Hämeenlinnantiellä, ...
Koponen on kauden aikana parantanut Suomen- ja Pohjoismaiden ennätyslukemia. Painonnostoliiton mukaan Koposen SE-lukemat ovat ...
Tampereen Pyrinnön korkeushyppääjä Ella Junnila on mukana Xiamenin ja Shanghain yleisurheilun Timanttiliigan osakilpailuissa Kiinassa 24. huhtikuuta ja 3. toukokuuta. Junnila kertoi kisakauden ...
Sudanin verinen sisällissota on johtanut maailman pahimpaan humanitaariseen kriisiin. Yli 12 miljoonaa ihmistä on joutunut pakenemaan kodeistaan, suuri osa heistä lapsia. Sodan loppua ei ole näköpiiri ...
Kiinan täytyy tehdä seuraava liike kauppasopimuksen aikaansaamiseksi, sanoo Yhdysvaltain presidentti Donald Trump. Trumpin mukaan Yhdysvallat ei aio tehdä mitään, ellei Kiina tee aloitetta.
Oskar Sillanpään piti toimia tiistain miesten salibandyliigan kolmannessa välierässä Classic–SPV klubi-isäntänä Classicin kotipyhätössä Lempäälässä. Mutta lopulta 24-vuotias Sillanpää oli illan juhlit ...
Kuntavaaleissa Tampereelle valittiin 67 valtuutettua seuraavalle nelivuotiskaudelle. Uuden valtuuston kausi alkaa kesäkuussa. Sunnuntain vaali-illan tulos on vielä alustava, sillä äänten ...
Äänestämisessä vaikuttaa olleen monenlaisia vaikeuksia. Puoluesihteerit eivät kuitenkaan luopuisi tuplavaaleista, vaan toivovat, että virheistä opitaan.
Tampereen Pyrinnön painonnostaja Sonja Koponen sijoittui kuudenneksi EM-kilpailuissa Moldovan Chișinăussa. Koponen kilpailu sarjassa alle 45 kg ja sarja oli nostovuorossa heti EM-kisojen avauspäivänä ...
Kuluttajia varoitellaan kuluttajia ”liian nopeiden” nettiyhteyksien ostamisesta (AL 9.4.). On kuitenkin tärkeää muistaa, että yhteyksien nopeus ei ole itseisarvo – vaan tulevaisuuden mahdollistaja.
Kesälomien alun siirtäminen myöhemmäksi tekisi kevätlukukaudesta vielä pidemmän, kirjoittaa Valo Haapaniemi.
Terveystarkastusten vähentäminen etäpalveluja lisäämällä ei edistäisi perheiden ongelmien varhaista tunnistamista, kirjoittavat Tiina Mäenpää ja Tuovi Hakulinen.